Seisomokatsomo
Seisomakatsomo on pääkaupunkiseudun alasarjajalkapalloa seuraava pienmedia. Se toimii esikuvansa – stadionien seisomakatsomoiden – tapaan vapaaehtoisten, intohimoisten tekijöiden voimin.
Seisomakatsomon tavoite on tuoda näkyvyyttä jalkapallon pintakerroksen alla olevalle ja usein piiloon jäävälle tasolle. Alasarjoissa ei ole tarjolla rahaa ja mainetta, mutta silti pallo potkaistaan viikko toisensa jälkeen liikkeelle. Kentillä haaveillaan pääsystä seuraavalle tasolle, koetaan osallisuutta jossain itseä suuremmassa ja pidetään hauskaa. Kaiken taustalla sykkii rakkaus lajiin. Tämän Seisomakatsomo haluaa tuoda esiin.
Tulemme näillä sivuilla käsittelemään pääkaupunkiseudun alasarjoja niin yksittäisten otteluiden kautta kuin taustoittamalla kiinnostavia ilmiöitä. Haastattelemme mielenkiintoisia henkilöitä, yritämme tavoittaa tunteikkaita hetkiä ja seuraamme kilpailullisia tilanteita.
Seisomakatsomo aloittaa uransa innokkaana, nuorena pelurina jalkapallomedian kentällä. Haaveena on ottaa askelia eteenpäin, mutta lähtökohta on pitää toiminta tekijöilleen hauskana. Haluamme kertoa meille rakkaasta lajista ja näyttää muillekin sen, mitä olemme itse alasarjajalkapallon kanssa toimiessamme oppineet: Pinnan alla on arvaamatonta kauneutta.
TULE MUKAAN
Otamme mielellämme mukaan myös uusia tekijöitä. Jos alasarjajalkapallo on lähellä sydäntäsi ja haluaisit mukaan toimintaan, ota yhteyttä:
seisomakatsomo.fi@gmail.com
