Regions Cup / 3. kierros: Töölön Taisto – FC Finnkurd 2-1 (0-1)

Regions Cupin kolmas kierros on täydessä käynnissä, ja yhdessä kierroksen jännittävimmistä kohtaamisista Kolmosen B-lohkon kärkipaikkaa pitävä FC Finnkurd haki jatkopaikkaa Kolmosen A-lohkon häntäpäähän alkukaudesta vajonneen Töölön Taiston kustannuksella. Aluksi vierasjoukkue Finnkurd painoikin tuulispäänä päälle ja otti johdon nimiinsä, mutta lopulta sinnikäs Taisto käänsi ottelun itselleen toteuttamalla määrätietoisesti omaa pelisuunnitelmaansa.

FC Finnkurd painoi ottelun aluksi pelin Töölön Taiston päätyyn.

Töölön pallokentän ykköstekonurmella pelattu ottelu sai suuren urheilujuhlan makua, kun vieressä Töölön jalkapallostadionilla HJK:n europelin kannustushuudot kuuluivat myös Bollikselle. Tunnelma tuntui saaneen ottelun alussa lentoon varsinkin FC Finnkurdin, joka painoi pelin voimakkaasti Taiston päätyyn varsinkin Sergio Souza Da Penha Filhon aiheuttaessa oikealla laidalla harmaita hiuksia Taiston puolustukselle. Taisto puolestaan keskittyi kyttäämään vastaiskua, ja saikin alkuminuuteilla muutamia vaarallisia pistoja Finnkurdin hallinnan väliin.

Reilut kymmenen minuuttia oli pelattu, kun Finnkurd otti pelitapahtumiin nähden ansaitun johdon. Keskitys oikealta tavoitti Taiston puolustuksen vapaaksi unohtaman Finnkurd-kapteeni Zanjar Abubakirin, joka puski pallon vastustamattomasti takakulmaan ohi Taiston maalia vartioineen Tommi Vainion.

Zanjar Abubakir nousee puskuun ja siirtää FC Finnkurdin johtoon.

Ottelu jatkui Finnkurdin edelleen hallitessa palloa ja Taiston hakiessa vastaiskuja, ja vierailijan toinenkin maali kävi lähellä, kun Vainio venyi kerran pelastukseen takakulmasta ja pari kertaa Finnkurdin hyökkääjien keinot loppuivat hyvissä tilanteissa ja ratkaisut jäivät kesyiksi.

Ottelun edetessä kohti puoliaikaa asetelmat alkoivat kuitenkin selvästi tasaantua ja Taisto pystyi hallitsemaan palloa paremmin ja rakentamaan enemmän myös omia hyökkäyksiä. Samalla Finnkurdin vaarallisimmat tilanteet alkoivat vähetä. Jakson lopussa vahvasti pelannut Sergio Souza Da Penha Filho sai kuitenkin vielä tilaisuutensa, kun pystysyöttö vapautti Finnkurd-kärjen kasvokkain Tommi Vainion kanssa. Vainio kuitenkin veti pidemmän korren ja piti lukemat Taiston kannalta siedettävästi 0-1:ssä tauolle mennessä.

Ensimmäisen jakson lopussa Tommi Vainio otti tärkeän pelastuksen Sergio Souza Da Penha Filhon läpiajoon.

Tauolla Taisto-luotsi Eetu Myllyveräjä valoi omiinsa luottamusta siihen, että ottelu oli kääntymässä Taiston suuntaan, kun taas Finnkurdin penkillä Anton Amokrane vaati omiltaan tiukasti selkeämpää, nopeampaa ja yksinkertaisempaa pelaamista.

Toiselle jaksolle tultiin varsin tasaisen pelaamisen merkeissä. Taisto oli selvästi saanut uskoa ensimmäisen jakson lopusta ja pystyi tasavertaiseen pallolliseen pelaamiseen, mutta Finnkurd näytti edelleen yksilötaitonsa ja nopeutensa puolesta erittäin vaaralliselta. Seuraavan maalin iski kuitenkin Taisto.

Tasoitus syntyi lopulta ottelun toisen jakson vanhettua reilut kymmenen minuuttia. Taiston kulmapotkusta pallo kimmahteli Finnkurd-maalivahti Willy Edmond Yemata Tchiazen käsistä Jesse Putkoselle, joka onnistui survomaan pelivälineen verkkoon ja tasoittamaan ottelun.

Tasoitusmaalin juhlintaa – Taiston Jesse Putkonen survoi pallon verkkoon kulmapotkusta.

Taiston tasoitusmaali tuntui saavan Finnkurdin hermot pintaan ja vierasjoukkueen keskittyminen alkoi karkailla tuomioiden protestointiin ja muuhun epäolennaiseen Taiston jatkaessa omaa peliään. Palkinto sinnikkäästi jatkaneelle Taistolle tuli jälleen, kun hiukan reilu tunti oli pelikellossa.

Keskityspallo leijaili Finnkurdin rangaistusalueen rajalle, missä maalivahti Tchiaze kamppaili pallosta Henri Lassilan kanssa. Tchiaze ei päässyt palloon, vaan se putosi takaa tilanteeseen nousseelle Tatsunori Sakille, joka sai sijoittaa pallon tyhjään maaliin. Tchiaze jäi pitelemään jalkaansa ja tilanteessa Finnkurd protestoi voimakkaasti rikettä, mutta tuomari katsoi maalin syntyneen sääntöjen mukaisesti ja pallo vietiin keskipisteelle.

Tatsunori Saki juhlii johtomaalia.

Ottelun loppupuolella Taisto joutui jälleen puolustamaan omaa maaliaan varsin syvältä ja vierailut Finnkurdin alueelle jäivät yksittäisiksi vastaiskuiksi. Finnkurd liikutti palloa muodon ulkopuolella ja haki mahdollisuuttaan keskityksillä, mutta aivan huippupaikat jäivät vähiin. Ottelun avausmaalin tehnyt Zanjar Abubakir pääsi kertaalleen kokeilemaan rankkarialueen sisältä, mutta laukaus nousi ylös ja muutama hermopallo keskitysten seurauksena nähtiin, mutta maaliin asti pallo ei löytänyt. Taisto taas vaati kertaalleen rangaistuspotkua, kun Finnkurd-puolustus katkoi voimakkain ottein vastaiskun.

Lopulta maaleja ei enää nähty, vaan Taisto kesti lopun puolustustaistelunsa ja otti voiton ja jatkopaikan Regions Cupin neljännelle kierrokselle. Tasainen ottelu olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa, mutta lopulta sinnikkäämpi ja kärsivällisempi Taisto palkittiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *